Mahtavaa! Kävin eilen illalla elokuvissa. Alun perin tarkoitus oli mennä katsomaan ihan jotakin muuta, mutta viime metreillä päädyin - miehen suosituksesta - katsomaan elokuvaa Julie ja Julia. Ensin ajattelin, että saa nähdä jaksaako ruoanlaitto kiinnostaa tarpeeksi, mutta koska toisena päähenkilönä oli Meryl Streep, päätin koettaa tuntematonta. Meryl on mielestäni yksi maailman hienoimpia ja taitavimpia näyttelijättäriä. Toinen päähenkilö ei saanut minussa aikaan minkäänlaista reaktiota. Toki tilanne muuttui elokuvan edetessä.
Miksi haluan kirjoittaa ja kertoa juuri tästä elokuvakokemuksestani? Se johtuu siitä, että se teki minuun melkoisen vaikutuksen. Palaan siihen tuonnempana.
Koko elokuva perustui kahden naisen tositarinaan, jotka kietoutuivat hauskalla tavalla toisiinsa. Merylin esittämä Julia eleli miehensä kanssa Ranskassa 1940 -luvulla ja Amy Adamsin näyttelemä nuori Julie oli elämäänsä turhautunut 2000-luvun konttorityöntekijä. Elokuvassa liikuttiin vuoroin kummankin päähenkilön elämässä. Juoni keskittyi Julian osalta kertomaan kotirouvan ruoanlaittoharrastuksesta, josta sittemmin kehkeytyi tarve saada aikaan jotakin näkyvää. Kamppailu keittokirjan kirjoittamisesta ja sen julkaisemisesta kuvattiin värikkäästi. Toisaalla juoni kertoi nuoren rouvan inspiraatiosta ryhtyä kokeilemaan Julia Childin aikanaan kirjoitaman keittokirjan kaikkia reseptejä tavoitteena kirjoittaa samalla blogia projektin edetessä. Kaiken sen Julie päätti toteuttaa vuodessa, eikä se ihan pieni projekti ollutkaan: Se täytti Julien elämän kokonaan ja aiheutti avio-ongelmia.
Se, miksi innostuin elokuvasta, johtuu kahdesta syystä; ensinnäkin elokuva kosketteli kirjailijan konstikasta arkea ja toiseksi ymmärsin vihdoinkin, mihin blogia saattaa tarvita. Päätin samana iltana, elokuvista kotiin päästyäni, alkaa toteuttaa omaa unelmaani tekstieni julkaisemisesta netissä. Ja tässä sitä nyt ollaan! Olen luonut Elämäni Ensimmäisen Blogin! Eikä siinä kaikki. Liitin itseni myös Facebookiin ja tietysti blogilistalle.
Kuulumisiin Ystäväni
Rakkaudella Shari

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti